tiistai 23. lokakuuta 2012

Eka kerta: Jumpsuit

Tässä työssä on nyt monta asiaa, joita olen kokeillut ensimmäistä kertaa. Näitä ovat ainakin resorikaitaleella huolittelu, kaksoisneulan käyttö omassa koneessa, raglanhiha, hupun vuorittaminen mutulla sekä tietysti kyseisen kaavan käyttäminen. 

Koska inhoan purkamista (voiko siitä joku edes tykätä), ei kokeiluversiosta monikaan kohta kestä lähempää tarkastelua. Lisäksi halusin vain päästä näkemään, kuinka sopiva koko on. Tietysti myös purkamislinjalle lähtemisellä projekti olisi saattanut venyä niin pitkälle, että jumpsuit olisi käynyt jo pitäjälleen pieneksi. 

Kangas on Oulun Löytö-Palan palalaarista ja sopi edullisuutensa takia hyvin kokeiluversioon. Resorit on Royal-tuotteelta ja vetoketju omista varastoista. Kaava Ottobre 4/2012 Jumpsuit, koko 74.




Tasosauman ompeleminen yöllä ei sujunut ihan täydellisesti. Luin ohjetta uudelleen ja uudelleen ja pähkäilin, miksi ohje on niin epämääräinen (--kiinnitä resori tasosaumalla hihansuuhun--). Saatuani hihansuiden resorit ommeltua, luin ohjetta ja tajusin, että siinähän lukee selkeästi katso tasosauman ompeluohje sivulta 47. Noh, kuten jo sanoin, purkaminen ei kiinnostanut, joten tein sitten ainoastaan  lahkeensuiden resorit oikeaoppisesti. Arvaatteko kumpi resori on kumpi alla olevassa kuvassa? 

Vasemmalla siis oikeaoppinen ja oikealla puolella sinne päin tehty. 

Tässä vielä kuva in action. Tein kaavat ilman saumanvaroja ja silti haalari on reilu. Varsinkin huppu ja olkapäiden kohta on tosi iso ja väljä. Hihoista resori on käännetty kaksinkerroin, mutta lahkeensuiden resoreita ei. Neiti-S on tällä hetkellä vajaa 8 kiloa ja noin 66 senttiä pitkä. Mutta huomasin jo edellisen kaavan kohdalla, että Ottobren mitoitus on reilu.



Yllätyin tässä päivä-kaksi sitten Oulun keskustassa, sillä Pohjolan Langassa oli loppuunmyynti. Olin tarkastelemassa väritarjontaa erääseen Ririn työhön (josta varmasti lisää myöhemmin ;) ), mutta jouduin sortumaan muutamaan lankaan. Kaikki langat liikkeessä oli siis alennettu ja lankoja vielä hyllyt pullollaan, eli kannattaa mennä hakemaan tarpeellista ja tarpeetonta sieltä!  Ylin pinkki lanka on aivan unelmanpehmeää angoralankaa. Siitä ajattelin jotain pientä ja nopeaa, kuten sukat neiti-S:lle. "Tiikerilanka" on myös sukkalankaa, ja pohdinnassa on siitä mahdollisesti lahjasukat. Viking-langoista aion tehdä suhteellisen nopeatekoisen viltin vauvanpeittojen jatkoksi. ;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti